Porin A-kilta ry

"Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat" on yksi Tuntemattoman sotilaan lentävistä lauseista. Varausvastaavamme mieleen tämä lehahti tuossa menneellä viikolla kun normaalisti niin vapaamielisessä ja - henkisessä Pirskatissa kävi tavallista tiukempi työn touhu. Tätä kirjoitettaessa keittiövälineistöä on modernisoitu, piharakennuksen lattia uusittu, rakennettu takaisin viime keväänä kaatunutta aitaa, siistitty pihaa noin yleensä ja siivottu ja puunattu talomme yläkerta. Maanantaina päästetään vielä irti ne oikeat Ellun kanat eli naispuolisista talkoohenkilöistä koostuva siivoustrio, jonka tehtävinä ovat mm. alakerran siivous ja ikkunoiden pesu. Tämän bändin tieltä Varausvastaava ajatteli siirtää tukikohtansa päiväksi johonkin muualle.
                                                     

Leirintäidylliä menneiltä vuosilta. Päihteetön leirintäalue vuonna 2006. Kuva: Ismo Vähäsavo.

Työn ja touhun lisääntymisen ohessa leirinnän lähestymisen huomaa siitä miten toimintamme etäisemmillä reunoilla pyöriviä alkaa materialisoitua Pirskattiin. Syytä onkin, sillä tämän kokoluokan manöveeriin tarvitaan kaikki saatavissa olevat vapaaehtoiset voimat. Yhteensä vapaaehtoisia työntekijöitä on mukana hieman päälle parikymmentä eli enemmän mitä meillä päivittäisiä kävijöitä on. Porukan koostumus on myös päivittynyt melko paljon suhteessa viime vuoteen, joten kunnollinen alkupalaveri on pidettävä että työntekijät tuntisivat toisensa edes ulkonäöltä. Lisäksi palaverissa tietysti teroitetaan kaikille kuinka talkootyöntekijöillä pitää olla jakaukset suorassa, vetoketjut kiinni ja varpaankynnet leikattuina kun "ihmiset" eli leiriytyjät tulevat.
                       

Porin A-killan tämän vuotista leirintää varten uusittu aita näyttää tälläiseltä. Kuva: Ismo Vähäsavo.

Myös Varausvastaava valmistautuu jo asiallisiin hommiin normaalin kanailun sijasta, onhan edessä vielä muodonmuutos Varausvastaavasta Reception - päälliköksi. Tätä varten on harjoiteltava peilin edessä. Myös rentoutuskasettien kuuntelu kuuluu ohjelmaan.

Varausvastaava työskentelee ensi kertaa Päihteettömässä leirinnässä. Tähän asti Varausvastaava on kiltisti vastaillut puhelimeen ja kirjannut sähköpostitse tulleet varaukset yhteystietoineen taulukkoonsa jonka on tulostanut ja teipannut Pirskatin ruokasalin seinälle. Tätä suhteellisen mekaanista työtä Varausvastaava on tehnyt Pirskatin muun touhun ja toiminnan keskellä miettimättä asiaa sen kummemmin. Sisään tulleet varaukset eivät ole muuttaneet Pirskatin arkea mitenkään.

Mutta Juhannuksena tilanne on toinen. Talo on tyhjä, aikaa on. Puhelin ei soi eikä sähköposti laula. Varausvastaava (joka tietenkin asuu Pirskatin ullakolla, josta puhelimen soidessa liukuu alas tankoa pitkin kuin palomies) katselee ikkunasta ulos ja päättää tapojensa vastaisesti jättää puhelimen hetkeksi vaille vartiota ja ulkoilla hieman. Työtään varausvastaava ei kuitenkaan täysin jätä vaan ottaa sentään paperit seinältä mukaan ikään muistutukseksi siitä miksi on täällä.

Ensiksi varausvastaava kiertää Pirskatin nurmikon. Sitä riittää, tilaa on vaikka jalkapallo – otteluun. Varausvastaava muistaa että alueelle saa ottaa 70 telttaa ja toteaa määrän realistiseksi. Telttavarauksia on tullut 23 joten tilaa on vielä paperillakin. Varausvastaava miettii (eikä ainoastaan mieti vaan on myös miettivän näköinen) Suomen arvaamatonta kesää ja otaksuu telttavarauslistan täyttyvän sitä mukaa kun meteorologit osaavat ennustaa Jazz – viikon sään.

Nurmen muuttuessa hiekaksi Varausvastaavan otsa rypistyy.

Tähänkö meinataan mahduttaa 15 autoa? Joskus Pirskatin parkkialue nimittäin näyttää Varausvastaavan mielestä täydeltä vaikka siinä olisi neljä henkilöautoa. Varausvastaava vilkaisee paperia; matkailuauto, asuntovaunu, pakettiauto, ja sitten taas ympärilleen. Päivästä päivään – taulukon mukaan tähän asti vilkkaimmalle päivälle(23.7.) on kertynyt kymmenen autopaikkavarausta, viisi pitäisi vielä sopia. Varausvastaava ihmettelee. Kuinka se on mahdollista? Lopulta Varausvastaava, joka itse ei aja autoa eikä tiedä autoista eikä ylipäätään muusta kuin puhelimen ja sähköpostin käytöstä mitään, päättää jättää vastuun niille jotka tietävät ja ymmärtävät ja astuu takaisin sisälle.

Kuva yhdestä monista tilaisuuksista, jolloin Pirskatin sali on ollut täynnä ihmisiä, ja uutiskynnyskin on ylittynyt. Kuva: Ismo Vähäsavo.

Ruokasalissa Varausvastaava ajattelee taas. Sali on pieni, tuoleja ja pöytiä rajatusti, kymmenen ruokailijaa saa paikan tuntumaan täydeltä. Varausvastaava tulee ensi kertaa laskeneeksi leiriytyjien henkilömäärän ja miettii miten tila ja aamiaiset riittävät. Toisaalta Varausvastaavan on toistamiseen myönnettävä oman osaamisensa ja kokemuspiirinsä rajallisuus. Jos kerran tila ja aamiaiset ovat tähän saakka jokaisessa Leirinnässä riittäneet, niin miten ne sitten tänä vuonna eivät riittäisi? Varausvastaava tuhahtelee huolilleen ja teippaa paperinsa takaisin seinään.

Sitten Varausvastaava toteaakin olevansa väsynyt kaikesta ajattelustaan. On aika kiivetä tankoa pitkin ullakolle ja nukkua päiväunet.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!