Uusimmat artikkelit
|
Uusimmat keskustelut
|
Mahdollisuuksien tori Porin kävelykadulla
26.07.2010 10:23 | Ismo Vähäsavo, teksti ja kuvat
Porin A-kilta oli päässyt vierekkäin Sadankomitean teltan kanssa.
|
| Lauantaina 24.07.2010, järjestettiin jälleen jo perinteeksi muodostunut Mahdollisuuksien tori -tapahtuma Porin kävelykadulla. Tapahtumahan on alueen järjestö ja yhdistysmaailman info ja esittelytapahtuma, jossa tänäkin vuonna oli esillä alan koko kirjo laidasta laitaan, ja kun vielä ilmatkin suosivat, niin tästä muodostui kokonaisuudessaan aivan mahtava kesätapahtuma. Jutun kuvasarjassa näkyy muutamia näytteille asettajia kojuineen, esiintyviä artisteja, sekä yleisesti ottaen kesätapahtuman tunnelmia ihmisineen. |
Unicefin teltalla. Siellä oltiin luotettu naisenergiaan.
|
Luonnonsuojeluliiton puuhaihmiset olivat järjestäneet pienen lintuja ja kasveja käsittävän tunnistuskilpailun, joka kiinnostikin kojulla pysähtyviä ihmisiä.
|
Animalian kojulla puolestaan tarjoiltiin maistiaisia kasvisruuista, joka myös oli kadulla liikkuvien ihmisten mielenkiinnon kohteena.
|
Ruosniemen hanurit olivat marssittaneet esiintyviksi taiteilijoiksi yhdistyksensä nuorta polvea. Tässä näytteen taidoistaan antamassa nuori naisihminen.
|
Tapahtuman kansainvälistä antia edusti mm: Mosambigilaista syntyperää oleva soittaja, joka tässä soittaa synnyinmaansa kansallis-soitinta.
|
Perus-Suomalais, Keskusta- ja Vasemmistonuoret olivat pystyttäneet telttansa viime vuotiseen tapaansa rinnakkain.
|
| Tähän loppuun voisin kirjoittaa vähän omia tuntojani ja ajatuksiani tästä suoraa jatkoa Suomi-areenalle olevasta tapahtumasta. Viime vuotiseen tapaan oli hienoa nähdä alueen yhdistys- ja järjestöväki kaikki yhdessä koolla yhteisten asioiden hyväksi. Tapahtuma varmasti antoi jokaiselle jostakin/joistakin näistä monista asioista kiinnostuneelle olevalle henkilölle jotakin, ja uskon että myös tapahtumassa esillä olleet yhdistykset/järjestöt ihmisineen, lähtivät kotiin tyytyväisin mielin. Tapahtuma kokonaisuudessaaan viime vuotiseen tapaan oli varsin monipuolinen näytteilleasettajineen sekä esiintyjineen, ja ainakin minun mielestäni oikein hyvin onnistunut. |
Sinun pitää kirjautua tai rekisteröityä voidaksesi kommentoida kirjoituksia.
Keskustele jutusta foorumilla. (2 viestiä)
Keskustele (2 viestiä)
|
Mahdollisuuksien tori Porin kävelykadulla.
Jul 27 2010 04:04:52 Ismo on tehnyt hyvän kuva jutun kävelykadulta,seniorien teltalla puhuttiin myös siitä,kun heidän toimintansa muuttavat lokakuussa yhteistoiminta taloon Isolinnan kadulle. Tällä hetkellä he toimivat Liisan tiloissa seurakunnan talossa.
|
#5147 |
|
Vs: Mahdollisuuksien tori Porin kävelykadulla.
Jul 27 2010 08:29:26 Terve4hdys ja kiitokset Isdmolle jutusta "Mahdollisuuksien torilta". Naputtelen tätä viestiä junassa lähellä Ylivieskaa, joten painovirheitä voi tulla. Ismo viittasi tuntemuksiin rorille osallistumisesta ja niistä onkin todettava,että nämä "Mahdollisuuksien torit" ovat nimensä mukaisia eli mahdollisuuksia kaikille mukanaolijoille. Liikaa odotusarvoja ei pitäisi asettaa, vaan jokainen teltalla piipahtajakin on mahdollsuus ja myös mahdollinen järjestön ystävä tulevaisuudessa. Siis pienikin uusien kävijöiden joukko on arvokas. Tärkeitä ovat ne vanhat ystäcvät, joita ei hetkeen aikaan ole näkynyt paikalla. Nytkin ollessani A-killan teltalla siellä poikkesi usampikin kertomassa kuulumisiaan ja jokunen kertoi syitäkin, miksi nyt ei ole hetkeen näkynyt kuten esim. se, että kun ei ole ehtinyt tulemaan, kun saatu työpaikka on vienyt ajan, mutta asia ei ole unohtunut. Tällä kertaa tämä tori taisi olla neljättä kertaa Porissa. Yksi sekä vahvuus että ehkä heikkouskin on tämän torin sijoittuminen "Suomi areenan" perään. Aktiivisesti osallistuvat ovat jo kolme päivää osallistuneet ja ottaneet kantaa, mikä on saattanut jo käydä voimille. Ainakin yksi kansalaisaktiivi kävi kertomassa, että voimat ovat vähissä ja nyt ei aio viipyä kovin pitkään torilla. Vahvuus Porin mahdollisuuksien torille varmasti on sen sijoittuminen jazzien ja "Suomi-areenan" yhteyteen, sillä tätä kautta kävelykadulla näytti hiippailevan sellaisiakin, jotka eivät kenties muulloin olisi liikkeellä ja moni hjeistä pysähtelikin eri teltoille. Näin ainakin jokin viesti meni laajemmallekin. Kiitokset ja hyvää heinä-elokuun vaihdetta kaikille, terv. Heikki K
|
#5148 |
Tulevia tapahtumia
| Ei tapahtumia |